Tarinamme
Luonnon kunnioittaminen, läheltä hankitut materiaalit sekä laadukkaat tuotteet ovat toimintamme ydin. Haluamme tuoda mahdollisimman paljon sisutustuotteiden sekä muiden tuotteiden valmistamista Suomeen. Tavoitteenamme on myös perinteisten tuotteiden uudelleen kehittely puiseen muotoon.
Miten kaikki alkoi
Koivus perustettiin vuonna 2020 Lassi Ikkalan toimesta. Ammattikoulussa sähköasentajaksi toista vuotta opiskellessa ala ei tuntunut enää omalta. Mielenkiintona oli pitkään ollut yrittäjyys sekä omien tuotteiden valmistaminen. Kokemusta löytyi jo 3D-tulostamisesta, mutta se ei olisi ollut kestävää tai ekologista sarjatuotantona. Onneksi lähimetsistämme löytyy kestävä ja ekologinen materiaali, koivu. Elokuussa 2020 syntyi koivus, joka kuvaa käyttämäämme materiaalia tuotteissamme.
Taikaa koivusta
Olemme saaneet palvella asiakkaita ympäri Suomea. Henkilöasiakkaiden lisäksi asiakkaanamme on paljon pk-yrityksiä sekä olemme palvelleet myös Suomen suurimpiin kuuluviin yrityksiä. Normaalin valikoimamme lisäksi teemme tilaustöitä. Eniten asiakkaat tilaavat tuotteesta eri värisen tai kokoisen, mutta otamme vastaan haasteen valmistaa ihan uniikki kappale asiakkaan suunnittelemana.
2020
Koivus perustettiin vuonna 2020 Lassi Ikkalan toimesta. Tästä alkoi nettisivujen ja tuotteiden kehittely ammattikoulussa opiskelun ohella. Nimeksi valikoitui koivus, joka kuvaa käyttämämme materiaalia tuotteissamme.
2021
2021 kului tuotteita sekä nettisivuja kehitellessä. Syksyllä tuotteita saatiin valmistettua vihdoin hyvällä laadulla, joten toiminta aloitettiin muutamilla tuotteilla. Ensimmäisiin julkaistuihin tuotteisiin kuului mm. kirjan sivun aukipitäjä ja magneettiset avainnaulakot.
2022
Alkuvuodesta 2022 hankittiin laser-leikkuri, joka mahdollistaa edullisempien tuotteiden valmistamisen, kuten kylttien ja muiden sisustusesineiden. Myös sivuja päivitettiin vielä hieman palvelemaan asiakkaita paremmin. Tuotevalikoima kasvoi kymmenillä.
2023
Keväällä aloitimme uusien tuotteiden kehittelyn ja julkaisemisen. Koivus tarjoaa paljon enemmän asiakkaan toiveilla valmistettuja tuotteita. 2023 on ollut investointien vuosi, suurin osa laitteistostamme päivittyi tehokkaampaan sekä luotettavampaan.
2024
Koivus jatkaa kasvuaan, kuin koivu metsässä.
YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISYYS
Tavoitteenamme on valmistaa kestäviä sekä laadukkaita tuotteita, mahdollisimman pienellä jätteiden syntymisellä. Jokaisesta laudasta ja vanerilevystä pyrimme saamaan mahdollisimman monta tuotetta, loput materiaalista hyödynnetään lämmityksessä.
Pakkaamissa suosimme helposti kierrätettäviä tai uudelleenkäytettäviä lähetystarvikkeita.
KOTIMAISUUS
Valmistamme kaikki tuotteemme Laukaassa yrityksemme toimitiloissa. Tuotteidemme valmistuksessa pyrimme käyttämään mahdollisimman paljon kotimaisia tarvikkeita. Suurin osa käyttämistämme maaleista on kotimaisia ja kaikki vanerit on Suomessa valmistettu ja saaneet PEFC- ja FSC-certifikaatit. Myös käyttämämme koivulaudatkin ovat suomalaisesta metsästä tulleet.
LAADUKKAAT TUOTTEET
Kaikki tuotteet hiotaan ja maalataan käsin varmistaaksemme tuotteen hyvän laadun. Pinnoituksessa käytämme laadukkaita sekä kestäviä maaleja ja puuöljyjä.